Valloittaako ilmava Air sydämeni?

Air: Talkie Walkie 

(Nopealla vilkaisulla tietokoneeltani löytyy kuin löytyykin kyseisen poppoon musiikkia, 

jota en jostain syystä ole kuunnellut. Aloitan kuitenkin tästä levystä, vaikkei se ole ensimmäinen.)

Ilmestynyt vuonna 2004. 

Kannessa kaksi hauskannäköistä heppua. 

Aiemmat käsitykset ja odotukset:

Minulla ei oikeastaan ole aiempaa käsitystä yhtyeestä,vaikka kuinka yritän pinnistellä muistiani. Olen kuitenkin varma, että joku – mitä luultavimmin koluamani levyhyllyn omistaja – on tätä yhtyettä minulle joskus kehunut. Uskallanpa väittää kuulleeni jonkun kappaleenkin ohimennen, kiinnittämättä siihen liiemmin huomiota. 

Levynkannessa koreilevat jantterit näyttävät hieman kummallista, hassuttelevaa indierockia tekeviltä tyypeiltä. Yhtyeen nimi viittaisi kevyeen ja leijuvaan ambient-musiikkiin. Sekä levyn otsikossa, että kappaleiden nimissä vilkkuu se kuuluisa pilke silmäkulmassa. Surfing on a Rocket ja Alpha Beta Gaga nostavat hymyn huulille jo hauskoilla nimillään. 

Vilkaisen nopeasti kappaleiden lyriikoita. "You could be from Venus, I could be from Mars.." Aikamoista perushuttua. En ole ainakaan vielä yllättynyt, saatika vakuuttunut. Toivoen, että pidän tästä musiikista, isken levyn soittimeen.

Miltä kuulostaa:

Ainakin ensimmäinen kappale, Venus kuulostaa juuri siltä, mitä yhtyeen nimi lupaa. Ilmavuus ja keveät melodiat elektronisella pohjalla kuulostavat paikoin hieman päälleliimatuilta, mutta joka tapauksessa miellyttäviltä. Ensimmäinen heräävä tunnetila on orastava unisuus – pehmeä, positiivissävytteinen, herkillä lauluilla höystetty tunnelmointi on oivaa unimusiikkia. 

Cherry blossom girl sekä hymyilyttää, että kasvattaa epäilyksiäni. Onnellisen huoleton rallatus toisaalta yhdistelee oivasti piirteitä peruspopista mystiseen elektroniseen jääden kuitenkin vähän pliisuksi. Ensiajatus päälleliimatuista elementeistä nousee uudelleen päähäni, varsinkin kun kappaleen nimi on noin kliseinen. 

Lauluihin – olivat herkkiä tai eivät, olen aluksi hieman pettynyt. Lähinnä siksi, että odotin jotain päänräjäyttävää upeutta. Ensimmäisissä kappaleissa vokalisti kuulostaa ihan hitusen sieluttomalta, vaikkakin stemmat ovat oivia ja melodiat kaikessa yksinkertaisuudessaan paikoitellen jopa hykerryttävän kiehtovia. Kappaleessa Run – joka tuo mieleeni Emeraldsin – olen kuitenkin vähällä hermostua kovasti muokattuun, kuiskauksenomaiseen lauluun. Minä kun en pidä kuiskailusta lainkaan. Muuten kappale hivelee kuulohermojani onnistuneesti.

Huomaan pian musiikin olevan varsinkin laulujen osalta hyvin hitaastilämmittävää. Innostun fiilistelemään kappaleita tahti tahdilta enemmän, tämähän on kerrassaan mukavan kuuloista tunnelmointia. Vaikka musiikissa tapahtuu paljon, taustat ja melodiat on jätetty riittävän yksinkertaisiksi. Minimalistinen vaikutelma on oikein miellyttävä. Universal Traveller vie kitaroinnillaan ajatukset jonnekin lämpimään – hennosti metallisen kuuloinen laulukin on mukavan pehmeää.

Levyn puolessa välissä alan hiljalleen olla myyty. Asiat, jotka ensimmäisissä kappaleissa epäilyttivät ja jopa vienosti ärsyttivät minua, alkavat kääntyä edukseen. Kiinnostavaa, ehkä levystä kehittyy kovinkin kaunis tarina. Albumin kenties parasta antia tarjoava Mike Mills hymyilyttää löyhillä viittauksilla klassiseen hovimusiikkiin sekä hurmaa upeilla pianomelodioillaan. Kappale kehittää upean jännitteen ja energian, suvantokohdat ja taustan äänimatto voimistavat vaikutelmaa jouhevasti kulkevasta tarinasta. Päässäni pyörivät hevoskärryt ja maisemat Konnun vihreistä kukkuloista ja hobitinkoloista. 

Surfing on a Rocket palauttaa meiningin elektroniseen robottipoppiin, Alpha Beta Gaga on kepeä, huoleton ja biisitovereitaan hieman menevämpi. Lätyn pisin kappale, reilu kuusiminuuttinen Biology ei yhtäkkiä vakuutakaan minua yhtä hyvin kuin muut kipaleet. Uskoisin, että syynä on jokseenkin aneeminen ja laiska laulu, joka herättää sisäänrakennetun "väninähälyttimeni" ja aiheuttaa lievää ärsytystä. Levyn viimeinen otto, Alone In Kyoto palauttaa uskoni levyn mainiouteen ainakin jossain määrin, vaikka alkaakin tuskastuttavan hitaasti. 

Voinen siis myöntää pitäväni, vaikka aluksi olinkin hieman epäileväinen. Aion ehdottomasti tutustua yhtyeen muuhun tuotantoon. Air löytää paikkansa ehdokkaana eteerisen musiikin suosikkilistallani, joskin tarvinnen lisää kärsivällisyyttä näin hidastempoisen taiteen kanssa. Suosittelen tätä hyvän mielen uni- sekä terapiamusiikiksi, erityisesti pitkien haaveiluhetkien taustalle. (Kun laittaa silmät kiinni ja kuuntelee, saa aikaan äärettömän hienoja ja satumaisia maisemia.)

Musiikkivallankumous, ensimmäinen otto

Rakastan musiikkia. Kuuntelen sitä käsittääkseni jokseenkin paljon ja koen omaavani äärimmäisen hyvän musiikkimaun (kukapa ei).  Olen kuitenkin muutaman biisin tyttö – kuten blogin kuvauskin kertoo. Suhtaudun musiikkiin kuten ruokaan – haluan aina samaa, hyväksi havaittua ja pettämätöntä.

Jämähdän hyvin helposti samoihin, aina yhtä ihaniin kappaleisiin ja luukutan niitä viikko- ja kuukausikaupalla, kunnes levy kuluu puhki tai Spotify kieltää minua kuuntelemasta kyseistä rallia maksamatta paljon rahaa. Jälkimmäinen on käynyt esimerkiksi Kate Bushin Wuthering Heightsin kohdalla. Siinä vaiheessa tulee jotenkin hämmentynyt olo – olenko menettänyt tuhansia upeita artisteja ja kappaleita sillä aikaa, kun keskityin muutamaan suosikkiin? Jos vielä saa kuulla valitusta oman musiikkikirjastonsa suppeudesta, tietää, että on aika tehdä jotain.

Musiikkiin jopa ammattimaisen suurella intohimolla ja tarmolla suhtautuva kaksilahkeisempi puoliskoni heitti minulle haasteen. Tomas suuntasi neljän kuukauden vaihtoon Islantiin, kun taas minä jäin vahtimaan miehen levyhyllyä reissun ajaksi. Teimme löyhän, mutta kiinnostavan sopimuksen siitä, että vaihdon aikana tutustun T:n levyhyllyn artisteihin A:sta aina aakkosten loppuun saakka. Koska tunnen jo osan ja tietty osa minua ei kiinnosta lainkaan, haastaja valitsi noin kolme artistia jokaiselle kirjaimelle. Niistä minä sitten kirjoittelen tänne, jahka pääsen kuulolle ensimmäisestä.

Oma musiikkimakuni on tosiaan äärimmäisen briljantti ja hieno ja laadukas, mutta hieman rajoittunut. Kysyttäessä mitä kuuntelen, vastaan kulloisenkin hetken mukaan. Paljon kuultu "laidasta laitaan" ei liene minun kohdallani täysi valhe, sillä olen mieltynyt musiikkiin monesta eli tyylilajista. Kuitenkin palaan aina tiettyihin kappaleisiin, joihin olen muodostanut katkeamattoman tunnesiteen. Todella karkeasti yleistäen minun voisi sanoa pitävän eniten melodisista ja hieman melankolisista balladeista, jotka on tehty 60-70 -luvuilla, kansanmusiikista ja folkista, vahvoista naislaulajista sekä sielukkaista miesäänistä ja mystisen progressiivisista sävelkuluista.

Katsotaan mitä kaikkea löytyy levyhyllystä, johon aion kohta sukeltaa. Tässä linkki maailman parhaaseen (jämähtäneeseen) soittolistaan: Maailman paras lista